Merkintöjä kevään vaikeina päivinä

Seuraavassa olevat runot kirjoitin Katsun ollessa Turussa teho-osastohoidossa maalis-huhtikuussa 2012.

SUOSIKKITYTTÄRELLENI KATRIINALLE

Olet lähellä mutta silti yllättävän kaukana

näemme sinut mutta emme voi puhua sinulle

itkemme vuoksesi mutta sinä et sitä kuule

taistelemme aikaa vastaan

jotta se ei vaihtuisi iankaikkisuuteen

Kuitenkin sinua

kantavat koko ajan

iankaikkiset käsivarret

valmistellaan sinua sitten toista aikaa varten

tai palaamaan tähän hetkeen

samat käsivarret

kantavat meitäkin

jotka olemme sinua vastassa

tietäen sinusta paljon

mutta silti liian vähän

J. O. HILTUNEN 4.3.2012

 

PIENTEN MUUTOSTEN PÄIVÄT

Eivät sanat riitä kertomaan

sitä kiitollisuuden määrää

jonka vanhemmat suovat kernaasti niille

jotka lapsensa hengen pelastaa

eivät sanat riitä kertomaan

siitä tyytyväisyydestä

joka kumpuaa ammattitaidosta

elämän pienten yksityiskohtien edistämiseksi

itsestään selvien toimintojen varmistamiseksi 

eikä löydy sanoja

siitä onnesta

jonka elämän jatkuminen tuo

ja pienten muutosten päivät

tuo huominen sitten mukanaan

ahdistuksen tai helpotuksen

J. O. HILTUNEN  7.3.2012

Omistettu TYKS:n lasten teho-osaston 414 lääkäreille ja sairaanhoitajille

 

TEHO-OSASTO

Teho-osaston oven jälkeen

vastaan kävelee sairaala-apulainen

ja kiireettömyyden tunne

vaikka päällimmäinen tunne on paniikki

lapsen puolesta

kun kiire riisutaan kokonaan pois

en pidä tunteesta ollenkaan

kun aika pysähtyy kuin seinään

metallihissin numerotauluun:

tässä kerroksessa on pakko kohdata

raaka epätietoisuus potilaan tilasta

lääkärien mielikuvat mahdollisuuksien sumasta:

onko julmia tosiasioita vai ei

onko tänään

vai vasta huomenna

Sairaalan kanttiinin oven jälkeen

jono ihmisiä vartoo jonon etenemistä

kahvikupit ja viinerit käsissään

kun mikään ei liiku eikä mitään tapahdu,

joku alkaa jo käydä kuumana:

- Hei tässähän on kiire!

minulla ei ole kiirettä kanttiinissakaan:

vaikka kassajono seisoisi tunnin,

mitä sen on väliä

kun kiire riisutaan kokonaan pois

en pidä tunteesta ollenkaan

kun aika pysähtyy kuin itsestään

hengityskoneen mittaritauluun

kymmeniin johtoihin, letkuihin

kohonneeseen aivopainearvoon

Maailma ilman kiirettä

on hailakka muisto

lapsuuden maisemista:

siellä kaikki kulki omaa latuaan

ilman suurempia ponnistuksia

eikä kiirettä ollut monesti mihinkään

missä opimmekaan kiireisiksi

miksi löysimmekään rauhattomuuden syitä

onko maailmamme niin erilainen

teho-osaston ulkopuolella

J. O. HILTUNEN 11.3.2012

VANHA YSTÄVÄ

vieläkö muistat minut

tulin heti koska

olen kuullut että sinulle kuuluu huonoa

todella huonoa

Masennus tulee ovelle

kuin vanha ystävä

vuosien takaa

se käy taloksi keittiöön

ilman suurempaa kehoitusta

muut eleet on lainattu

herrasmieheltä

rauhalliset sanat ovat sujuvat

sillä on naruja käsissään

kyllähän sinä minut muistat

eiköhän lähdetä parille pitkälle

vanhaan kantapaikkaamme

ja muistella menneitä

oikein olan takaa

siellä on muitakin ystäviämme

eihän sinulla niitä muualla olekaan

et ole enää kiva ihminen

synkkä mielialasi

on näkökyvyn puutetta

koska oikeastaan

ei ole muuta kuin synkkiä asioita

surusi osoittaa sopeutumisvaikeutta

luonnonlakeihin

mikset antaisi periksi

ja alkaisi sääliä itseäsi

niinhän muutkin tekevät

kovan paikan tullen

Valikoin ystäväni tarkasti

entiset pelisäännöt sitovat sinuakin

emme voi elää yhdessä

koko ajan juhlien

sinun täytyy tulla kanssani

kuopan pohjalle

mutta sinnehän on vielä matkaa

ja paljon aikaa

sitähän sinulla riittää

aikaa

muistat kai vielä

mitä aika tarkoittaa

ai et vai

eipä sillä väliä

ei se synkkyyttä enempää lisää

J. O. HILTUNEN 16.3.2012

PÄIVYSTYSTOIMENPIDE

Keskustelu aivokirurgia avustavan

nukutuslääkärin kanssa

lyö ilman keuhkoista

lamauttaa lihakset voimattomiksi

ja päättyy uuteen soittopyyntöön

lisätutkimuksien jälkeen

soittopyynnön jälkeen ahdistaa tuimasti

ei enää näitä puheluja

kohta tarvitsen minäkin hengityskoneen

Ammattiauttajan vakavat äänensävyt

kertovat enemmän kuin

käsittämättömät lääkärikielen sanat

nuo sairaalaviestinnän liukuhihnatuotteet

niillä kätketään heikosti iso epävarmuus,

aukinaiset huomispäivät

ja ammattiin kuuluva sääli

Anestesialääkärin pitkät tauot

huutavat kovempaa toimenpiteen puolesta

kuin aivopainemittarin vinkuminen

eristyshuoneen seinällä

Rauhoittaako vanhempia tietoisuus

että näitä temppuja tehdään teho-osastolla

päivittäin päivystystoimenpiteinä

uusien komplikaatioiden välttämiseksi

lisäongelmien ehkäisemiseksi

sen varmistukseksi

että kaikki palautuisi ennalleen

J. O. HILTUNEN 13.3.2012

YLLÄTTYNEET SPESIALISTIT

Aamupäivisin

teho-osaston sairaalasänkyä

ympäröi spesialistien joukko

päät painuvat ihmetyksestä

kerran jos toisenkin

miten voikaan potilas

mennä näin huonoon kuntoon

eipä tästä tilasta

ole moni noussut

järkyttävä tilanne

joku kommentoi sivulauseessa

tässä olevan selviytymismahdollisuuksiakin

mutta ketä kiinnostaa

kuunnella myönteisiä vaihtoehtoja

Kolmen viikon kuluttua

samat ihmiset käyvät kysymättä

sairaalasängyn äärellä

lyövät käsiään ihmetyksestä

kerran jos toisenkin

miten joku voikaan toipua

näin nopeasti

näin karmeasta sairaudesta

tämähän toipuu ihan silmissä

enpä ole koskaan urani aikana

nähnyt tällaista muutosta

teho-osaston ilmapiiri

on hetken kirkkaana

erikoislääkärien yllättyneistä

naurunpyrskähdyksistä

Itse potilas puhelin korvalla

ei ole niinkään yllättynyt

vaan enemmän häiriintynyt tungettelusta

huiskaa spesialistit ja vanhemmat

kauemmaksi sängystä

jotta kuulee

kaukaisen kaverin äänen paremmin

J. O. HILTUNEN 7.4.2012

 

Tarina keväästä, jolloin moni asia oli toisin kuin ennen:
http://jariolavihiltunen.blogspot.fi/2012/05/tarina-kevaasta-jolloin-moni-asia-oli.html

Jääkiekko - minun lajini?

En ole varsinaisesti jääkiekkofani, toisin kuin esimerkiksi vaimoni Anne. Myös molemmat pojat sekä suosikkitytär seuraavat lajia innokkaasti, varsinkin MM-kisojen aikaan. Katson minäkin kiekkoa, jos ei ole muuta tekemistä. Se ei kuvasta varsinaista intoa lajin ääreen. Ässien peliin menen, jos muut painostavat. Kun Ässät pelasi HPK:n kanssa Suomen mestaruudesta, yksi oppilaani LVI-puolelta lintsasi äidinkielen aamutunneiltani päästäkseen hakemaan lippuja jäähallista. Kysyin, saitko paikat. Kehui saaneensa. Poissaolo piti silti korvata. Itse en ole koskaan jonottanut jääkiekkolippuja. Kaikki liput on tullut ostettua netistä.

Minulle joukkuepelit näyttäytyvät katsomosta ja TV:stä jotenkin vaikeatajuisina. Vaikka tykkään itse pelata esimerkiksi salibändyä, ei sekään katsomosta oikein aukea. Vieruskaveri saattaa sanoa monta asiaa, jotka menevät täysin yli, eivät siis kosketa.

Luulen olevani liian monimutkainen ihminen jääkiekon pariin. Luulen sen sisältävän sellaista filosofiaa, joka olisi monimutkaista. Ei se taida niin ollakaan. Jääkiekon perusfilosofia on yksinkertaista jos mikä. Kiekko on saatava maaliin sääntöjä rikkomatta.

Jääkiekkoon liittyvä hurmos sitä vastoin on niin helppotajuista, että se kelpaa minullekin. Voitto on aina voitto ja häviö tuntuu pahalta. Jääkiekko saa suomalaiset innostumaan. Se ei voi olla huono asia. Meillä on innostumisen aiheita vähän. Olemme hitaita syttymään.

Sitten se varsinainen riita-asia: jääkiekkoselostajista Antero Mertaranta on paras. Hän on jalostanut jääkiekkoselostuksen taiteenlajiksi. Missä tahansa puhetyössä se on oikea suunta. 

Uskon, että Mertaranta on yksi syy siihen, miksi jääkiekko kiinnostaa suomalaisia monia vuodesta toiseen.

Jos Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden 2012, se tuntuu hyvältä. Tappio finaalissa on kirpaissut aina minuakin, vaikka en ole fani.

Otsikoiden kuningatar

Ei kuukauttakaan, etteikö Anneli Auerista otsikoitaisi. Tänään viimeksi Satakunnan Kansassa.

Vuoden 2006 lopulla sattuneesta surmatyöstä Ulvilassa on kulunut jo 5,5 vuotta. Murhatutkinta mutkistui kuin aikoinaan Olof Palmen ampumisen yhteydessä 20 vuotta aiemmin. Vapautettu ja uudelleen vangittu Anneli Auer on saanut kokea suomalaisen oikeusjärjestelmän tasoja ja rakenteita enemmän ja pitempään kuin moni muu murhaepäilty. Hänestä on tullut median jäätävä lemmikki, joka saa jopa blogikirjoittajien (lue: allekirjoittaneenkin) huomion osakseen. Anneli Auerin ympärille on rakentunut sellainen mediasirkus, että jo se itsessään sisältäisi elokuva-ainekset.

Porissa asuvalle Ulvilan murhajuttu tulee lähelle. Läheinen kollegani Porin ammattiopistosta sattui olemaan työelämäjaksolla Luvatalla (ent. Outokummun kuparitehdas) juuri murhan aikoihin. Murhatun Jukka S. Lahden työhuone oli samalla osastolla, jossa kollega piti majaansa pari kuukautta. Murhatun henkilöstöpsykologin työtoverit olivat varpaillaan ja kauhuissaan. Tullaanko jotakuta työtoveria epäilemään murhasta? Entä jos asialla ovat ammattirikolliset, jotka ovat ottaneet Luvatan kohteekseen - kuka on seuraava? Sitten tulivat sadat DNA-tutkimukset, joista työtoveritkin saivat osansa.

Anneli Auer vie minusta liikaa huomiota tragedian eräältä osapuolelta. Jukka S. Lahden persoona on vähintään yhtä kiintoisa kuin Auerin, ellei kiinnostavampikin. Sosiaalipsykologin koulutuksen saanut Lahti ei tainnut olla mukavan miehen maineessa. Hän ohjasi Luvatan henkilöstösaneerauksia omalla tavallaan, vaikka ei liene ollut niistä varsinaisesti vastuussa. Tiedotusvälineiden, kaunokirjailijoiden ja elokuvaohjaajien käsissä Lahti ja Auer saattavat kasvaa yhtä myyttiseksi pariskunnaksi kuin Bonnie ja Clyde aikoinaan, Suomen mittakaavassa suuremmaksikin. He ovat kuin suoraan Taavi Soininvaaran uutuustetralogiasta, jossa kirjailija hätkähdyttävästi kuvaa sisäisesti rikkinäisen pariskunnan kamalia toimia toisiaan kohtaan.

Ulvilan surmajuttu käsitellään korkeimmassa oikeudessa kesällä 2012. Tuomareiden työ ei tällöin ole kadehdittava, kuten kirjailija Tiina Raevaara toteaa Suomen Kuvalehden blogissaan 8.5.2012.

Helsinki City Run

Kävin tänään Helsinki City Runilla (HCR). Se oli toinen kerta kyseisessä tapahtumassa, olin myös viime vuonna. Ilmoittautuneita oli yli 15800, joista naisia yli 40 %. Molemmat ovat ennätyslukuja Suomen oloissa.

Juoksu sujui hyvin alusta loppuun asti. Rankan kevään paineet eivät tuntuneet jaloissa. Juoksu kulki kevyen oloisesti myös ylämäissä, joita HCR:n radalla riitti lähes joka kilometrille. Loppuaikani 1.41.51 oli 25 sekuntia huonompi kuin viimevuotinen aikani. Voitin muun muassa Pekka Poudan.

Osallistuin samalla SAKU ry:n ammattikoulunopettajille tarkoitettuun sarjaan. Se vaikutti niin kovatasoiselta, ettei minulla taida tällä kertaa olla asiaa mitalisijoille. Viime vuonna voitin SAKU:n mestaruuden M40-sarjassa.

Vieraannuttavat proosarunot

Silja Järventausta: Hyvä yön puisto. Teos 2012. 80 s.

Seinäjoella syntyneen mutta Helsingissä tätä nykyä asuvan Silja Järventaustan (s. 1977) kolmas runokokoelma Hyvän yön puisto tähyää unenomaisten maisemien ja maailmasta irtiotettujen ihmisten ja esineiden perään.

Järventaustan runoista ei löydy montaa selväpiirteistä henkilöä. Runokertoja kuvaa ihmisiä ikään kuin takaapäin ja vieraannuttaa näitä eriskummallisiin tai vääristyneisiin asentoihin. Näin ollen henkilöt kasvoineen jäävät hahmottomiksi. Kokoelman päättävissä opettajarunoissa tuntuu olevan omakohtaista kolkkouden kokemusta.

Henkilöitä tärkeämpiä Järventaustalle tuntuvat olevan esineet ja ilmiöt. Kirjailija inhimillistää melkoisesti arkiesineitä, luonnonvoimia tai yhteiskunnallisia ilmiöitä, esimerkiksi liikennettä. Maailmaa saatetaan kuvata sivukaupalla esimerkiksi pahvilaatikon näkökulmasta. Ihmiset ja esineet ovat toisinaan jopa tasavertaisia rinnakkaineläjiä:

”Hän ja laukku tallustelevat tietä pitkin, siinä on nousuja. He eivät kohtaa joka välissä metsän reunaa, vain aika ajoin.”

Järventaustan unenomainen tajunnanvirta on persoonallista ja tyylikästäkin. Kokoelma avaa havainnollisesti kielen mahdollisuuksia. Lukukokemuksena Hyvän yön puisto on liian aukkoinen, jotta siitä selviäisi ehein mielikuvin tai johtopäätöksin.

Uutuusteos nivoutuu ilman tyylirikkoja Järventaustan kahden edellisen runokokoelman Patjalla meren yli (2006) ja Liputettu päivä (2008) rinnalle. Kirjailijan sympatia yksinäisiä kulkijoita kohtaan on loputonta.

JARI OLAVI HILTUNEN

Julkaistu Satakunnan Kansassa 8.2.2012

Hiljaisten asialla

Susan Cain: Hiljaiset – introverttien manifesti. Alkuteos Quiet: The Power of Introverts in a World That Can’t Stop Talking (USA 2012). Suom. Lea Peuronpuro. Avain 2012. 388 s.

Amerikkalainen menestyskirjailija Susan Cain (s. 1968) julkaisi tammikuussa 2012 USA:ssa teoksen, joka suomennettiin maaliskuussa nimellä Hiljaiset – introverttien historia. Cainille teos on pitkäaikaisen unelman täyttymys. Varsinaiseen kirjoitustyöhön upposi seitsemän vuotta.

Kirjoittaja on hankkinut yliopistokoulutuksensa Princetonin ja Harvardin yliopistoissa. Hän on työskennellyt yritysjuristina Wall Streetillä sekä neuvottelutaitojen valmentajana.

Cainin teos jakaantuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa hän käsittelee ekstroversiota kulttuurisena ihanteena ja vanhaa myyttiä karismaattisesta johtajuudesta. Teoksen toisessa osassa kirjoittaja tutkailee sitä, kuinka paljon biologiset ominaisuudet määrittävät minuutta ja sen kehitystä. Kolmannessa osassa Cain ottaa kantaa siihen, missä määrin ekstroversio on ihanne maailman eri kulttuureissa. Teoksen neljäs osa on havainnollistus rakkaus- ja työelämän haasteisiin.

Cain kartoittaa laajalti ekstroversion ihanteen kehitystä 1900-luvulla ja tutkii samalla ilmiön kauaskantoisia vaikutuksia. Länsimaisessa kulttuurissa ekstroversio on ollut jo pitkään ihanne. Sen myötä esiintymishalua, tiimihen­keä ja ulospäinsuuntautuneisuutta nostetaan niin kouluissa kuin työ­paikoillakin tavoittelemisen arvoisiksi ominaisuuksiksi.

Siirtyminen ekstroversion ihailuun tapahtui kirjoittajan mukaan USA:ssa 1900-luvun alussa. Hän puhuu asiasta jopa kulttuurivallankumouksen nimellä. Uudentyyppisen ryhmäajattelun ja yhteistoiminnan nousu alkoi vähitellen viedä elintilaa yksilöiden luovalta toiminnalta. Tiimipelaajia alettiin arvostaa enemmän kuin yksinäisyyteen hakeutuvia hiljaisia neroja.

Cainin mukaan Amerikka siirtyi prosessin myötä ihmisluonnetta korostavasta kulttuurista ns. persoonallisuuden kulttiin, jolloin ekstrovertteja ihmisiä alettiin nostaa jalustalle. Cain korostaa itse vanhanaikaista ”luonteen kulttuuria” niin paljon, että rivien välistä kumpuaa haikea toivomus tällaisen kulttuurin uudelleennoususta:

”Luonteen kulttuurissa ihanteellinen minä oli vakava, kurinalainen ja kunniallinen. Ei ollut tärkeää, millaisen vaikutelman ihminen antoi julkisesti, vaan miten hän käyttäytyi kun kukaan ei ollut katsomassa. Ajatus siitä, että jollakulla olisi ’hieno persoonallisuus’ levisi laajemmalti vasta 1900-luvulla.”

Cain viittaa persoonallisuuspsykologisiin tutkimuksiin, joiden mukaan vähintään kolmasosa ihmisistä on introvertteja. Hiljainen luonne ei tarkoita suoraan sosiaalisten taitojen puutetta. Ympäristön paineessa hiljainen ihminen saattaa kuvitella, että hänessä on jotakin olennaista vialla, mikä kannustaa toimimaan luonteen vastaisesti ja luonnottomasti.

Nimensä mukaisesti Cainin teos tähyää sisäänpäin kääntyneiden ihmisten elämäntapojen ja mieltymysten ruotimiseen. Kirjoittaja erittelee ansiokkaasti nykyaikaisia taipumuksia korostaa ekstroverttien henkilöiden ylivertaisuutta työelämässä ja muuallakin.

Cainin lukuisat esimerkit tiivistävät amerikkalaiselle yhteiskunnalle tyypillisiä ilmiöitä. Kirjoittajan oma opinahjo Harvard Bisnes School esitellään kovaäänisesti esimerkkinä yhteisöstä, johon introvertilla ihmisellä ei ole mitään asiaa. Cain kertoo vuolaasti vierailuistaan mm. esiintymisvalmentaja Tony Robbinsin seminaariin, jossa ihmiselle opetetaan suuresta hinnasta tie itsensä löytämiseen, tai Kalifornian Lake Forestiin, jossa toimii yksi Amerikan menestyneimmistä evankelikaalisista seurakunnista. Ekstrovertti persoonallisuus nousee etualalle, oli kyse sitten menestyvästä bisnes- tai saarnamiehestä.

Cainin yhteenveto ekstroverttejä suosivasta yhteiskunnastamme on varsin suorasanainen ja tyly. Introverttien ja ekstroverttien ihmisten tyypittelyssä tehdään Cainin mukaan alkeellisia virheitä:

”Me kaikki olemme äärettömän monimutkaisia yksilöitä, mutta myös siitä että introvertteja ja ekstrovertteja on niin montaa eri laatua. Introversio ja ekstroversio ovat vuorovaikutuksessa muiden persoonallisuutemme piirteiden ja henkilöhistoriamme kanssa – mikä tuottaa valtavan paljon erilaisia ihmisiä.”

Cainin sinänsä nasevasti kirjoittamaa opasta voi pitää liian yksinkertaistavana ja polarisoivana. Persoonalliset eroavaisuudet on kärjistetysti venytetty äärimmäisyyksiksi. Cain käy liian tinkimättömällä antaumuksella läpi esimerkiksi temperamentin merkitystä kohtalonomaisena kausaliteettina.

Amerikkalaiseen kirjoittajanotteeseen istuu verraten hyvin se, että Cainin tapausesimerkit tapailevat kaikkea maan ja taivaan välillä. Omaan elämään liittyvät havainnollistukset tulevat kivuttomasti esille tutkimustiedon ja kaunokirjallisuudesta napattujen kohtausten kanssa.

Edellä sanottu ei sulje pois Hiljaisten ansioita. Cain antaa arvokkaita vinkkejä esimerkiksi opettajille kohdata introvertteja oppilaitaan. Hiljaisia ja ujoja oppilaita täytyy kannustaa oman luonteensa hyväksymiseen, mikä voisi tulla esille myös koulun esiintymisharjoituksissa. Opettaja ei saa viestiä oppilailleen edes rivien välissä, että introversio olisi sairaus, josta pitäisi parantua.

Neuvottelutaidon opetuksessa voidaan ekstroversion sijasta korostaa hiljaisten ihmisten neuvotteluominaisuuksia. Hiljaiselta vaikuttava ihminen usein paneutuu palaverissa käsiteltäviin asioihin hyvin, puhuu harkitsevasti, esittää perusteltuja näkemyksiä ja kuuntelee aidosti, mitä muilla on sanottavana.

Cainin mielestä introvertit opiskelijat tarvitsevat lahjakkuutensa esiin nousemiseksi yksityisyyttä ja autonomisia oppimisympäristöjä. Ryhmätyöskentelyn lisäksi heille pitää opettaa yksintyöskentelyä, mikä on heille luontaisempaa ja tietyssä mielessä helpompaakin. Introverttia oppilasta ei pidä panna luokassa istumaan ekstroverttien ympäröimäksi, koska hän saattaa silloin kokea yksinäisyyttä ja turvattomuutta.

Kirjoittaja viljelee lukuisia miettimisen arvoisia ajatuksia, joiden napakka aforistisuus on jopa esteettistä. ”Rakkaus on välttämätöntä, laumasieluisuus valinnaista.” ”Älä kanna huolta siitä, että sinun pitäisi seurustella kaikkien kanssa.” ”Keskity ihmissuhteissa laatuun, älä määrään.” 

Lea Peuronpuron virheettömän suomennoksen tiivis mutta silti havainnollinen kieli tukee tärkeällä tavalla amerikkalaiskirjoittajan sanomaa hiljaisten ihmisten puolesta. Joillekin lukijoille Hiljaiset voi toimia kansantajuisena johdatuksena persoonallisuuspsykologian kiintoisaan maailmaan.

JARI OLAVI HILTUNEN

Julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä nro 2/2012.

Iron Sky (2012)

Kävin vapunpäivänä katsomassa tamperelaisen tieteiskomedian. En tykännyt liikaa. Elokuva oli kylläkin tehty komeasti suomalaiseksi tuotannoksi, mutta jotain oleellista siitä puuttui, en vielä tiedä mitä. Kenties odotukset olivat liian korkealla, kiitos työkaverini, joka kehui leffan maasta taivaaseen. Kenties odotin enemmän Johanna Sinisalon käsikirjoitukselta. Kenties tamperelaisten vitsit eivät kolahtaneet Turussa ja Porissa kouliintuneeseen mielenlaatuun. Kenties...

http://www.imdb.com/title/tt1034314/

Tarina keväästä, jolloin moni asia oli toisin kuin ennen

Kuvassa minä ja Katriina kotiseurakunnassamme Porin helluntaikirkossa vappua edeltävänä sunnuntaina. Puheeni aiheena oli se prosessi, jonka kävimme Katriinan kanssa läpi maalis-huhtikuussa, sekä prosessiin liittyneet hengelliset pohdiskelut.

Puheeni päiväkokouksessa Porin helluntaikirkossa 29.4.2012 (Elämä on välillä ihme).