Tiina Raevaara: Korppinaiset. Like 2016. 281 s.
Kevään kiintoisimpien jännityskirjojen joukkoon kuuluu Tiina Raevaaran (s. 1979) uusin
romaani Korppinaiset, joka tuo
jälleen esille luomisvoimaisen ja psykologisesti taitavan kaunokirjailijan.
Päähenkilö Johannes on tuttu Raevaaran edellisestä romaanista Yö ei saa tulla (2015), jonka kanssa
uutuus muodostaa romaaniparin.
Romaanin alussa 23-vuotias Johannes ilmoittaa yrittäneensä itse
aikoinaan humalapäissään rakastettunsa Aalon surmaamista. Vuosia myöhemmin
Johannes saa tietää Aalolta kirjeen, ja uusi toivo herää. Hiljaisten miesten
sukuun kuuluva mies päättää jättää Helsingin ja muuttaa takaisin
synnyinseudulleen. Hän kiinnostuu isovanhempiensa vanhasta puutalosta ja
muuttaa taloon yksin.
"Siihen taloon minä veisin Aalon. Eläisin loppuelämäni
hänen kanssaan sukumme valtavassa talossa metsän keskellä."
Perillä odottaa iso parvi naakkoja huonokuntoisen talon katolla
ja pihalla outo mies kirveen kanssa. Isovanhempien talo osoittautuu kuoleman ja
unohduksen taloksi, jossa Johannes käy läpi menneisyytensä muistoja. Hän
tutustuu Jaakko-nimiseen outoon vuokralaiseen, joka osoittautuu hyväksi
juttumieheksi.
Viikkojen vieriessä Johannes huomaa isänsä kuolemaan liittyvän
jotain hämärää. Talosta löytyy vanhoja, verisiä lakanoita ja pihalta
Johanneksen isän hauta, josta joku tuntematon on pitänyt huolta monta vuotta.
Miten isä aikoinaan kuoli? Ja kuka huolehtii hänen haudastaan, vaikka lähisukua
ei ole mailla eikä halmeilla?
Sitten Aalolta alkaa tulla lisää viestejä: tämä pyytää Johanneksen
luokseen USA:han. Matka Amerikkaan avaa uuden näkökulman ja tason. Johanneksen
näkökulma saa rinnalleen naisellisen version.
Suomalaiskirjailijoiden joukossa Tiina Raevaara on siitä
erikoinen mestari, että hän on ansioitunut sekä tieto- että kaunokirjailijana.
Kirjailijan tausta perinnöllisyystieteeseen erikoistuneena biologina tulee
näkyviin kaikissa hänen kaunokirjoissaankin. Raevaaralta on aiemmin ilmestynyt
neljä romaania, Runeberg-palkinnon voittanut novellikokoelma ja yksi
tietokirja. Vuonna 2015 Raevaaralle myönnettiin Tiedonjulkistamisen
valtionpalkinto.
Prosaistina Raevaara on yleensä maalannut kauhuromanttisia
luontokuvia ja eritellyt niiden kautta romaani- tai novellihenkilöiden
erikoisia luonteenpiirteitä, heikkouksia, sokeita alueita tai kipupisteitä.
Eläimet ovat olleet Raevaaran kaunokirjoissa tärkeitä novelli-
ja romaanihenkilöitä. Eläimistä erityisesti linnut ja koirat pääsevät
säännöllisesti kerronnan keskiöön. Aukkoinen romaanikerronta vieraannuttaa
viihteellisempään ja helpompaan kerrontatapaan tottuneen mielen.
Korppinaisissa viimeistään näkökulmavaihdokset Johanneksen
ja Aalon välillä problematisoivat tehokkaasti lukijan käsityksen Johanneksen
"oikeasta" tarinasta tai näkökulmasta. Vaikka romaanikertojan
keskeinen näkökulma näyttää miehiseltä, Korppinaisten kokonaisvaltainen tulkinta
vaatinee naisellisen näkemyksen pohdiskelua.
Miehessä piilevä pahuus ja sokeus omille
heikkouksille ovat itse asiassa olleet Raevaaran psykologisen kerronnan kohteena jo
vuosia. Johanneksen pitkä kujanjuoksu muistuttaa paljon Raevaaran
pienoisromaania Laukaisu (2014), joka
kertoi perheenisän synkästä kehityksestä perheensä surmaajaksi. Näkökulma on
tosin muuttunut etukenosta takautumaksi, samoin kehitystarinan suunta
myönteisemmäksi. Toipuessaan surmatyön morkkiksesta Korppinaisten miespäähenkilö löytää orastavan rakkauden
mahdollisuuden. Kuoleman varjot kuitenkin pimentävät saman tien valopilkun.
Film noir –henkinen kauhuromantiikka näyttäytyy Korppinaisissa varsin tyylikkäänä.
Melodraaman keskiöön nousevat mustat varislinnut aiheuttavat päähenkilöille
tämän tästä kauhuhetkiä.
Johanneksen pysähtyneeltä näyttävä elämä saa kyytiä moneen
kertaan. Raevaara nauttii hyperbolasta eli välillä henkilökuvaus saa
ryytimekseen melkoista liioittelua. Erityisesti tämä näkyy naisten Aalon ja
sairaanhoitaja Eeva Hiltusen kuvauksessa. Ennen voimakkaan terve Aalo on hyvin
rikki ja menee koko ajan pahempaan kuntoon. Aaloa romaanin lopussa hoitava vanha
sairaanhoitaja puolestaan on tunnoton hirmu, jolta ei riitä potilaille
myötätuntoa.
Raevaara hyödyntää romaaneissaan mielellään ulkomaalaisia
kirjailijoita. Korppinaisten
innoittajina toimivat amerikkalaisen Edgar
Allan Poen tekstit. Poen klassiset kauhukuvat saavat romaanissa uusia
tulkintoja.
Korppinaisissa Johannes ja Aalo jopa vierailevat Poen
kodissa New Yorkissa. Aalo kertoo Poen tarinoista Johannekselle samalla, kun
tämä saa tietää rakastettunsa sairastuneen vakavasti. Kuinka ollakaan, nuorena
leskeytyneen Poen tarinat ovat täynnä miehiä, joiden rakastetut kuolevat ennen
aikojaan sairauksiin. Johanneksen kohtalo näyttää tässä kohdin sinetöidyltä.
Myös Korppinaisten
tulkinta-avain lainataan suoraan Poelta. Aalo kertoo Johannekselle oppineensa
amerikkalaiselta kirjailijalta, että tämän runoissa ja novelleissa kuolemaa
saatetaan pelätä jopa niin paljon, että se estetisoituu eli muuttuu kauniiksi. Korppinaistenkin tyylitavoitteena on
kuoleman estetisointi tyylikkäiden kauhukuvien avulla.
Kun Yö ei saa tulla
keskittyi päähenkilöidensä unettomuusongelmiin ja lääkekoukkuihin, Korppinaisissa keskusaiheeksi nousee
vääjäämättömän kuoleman odottelu ja kohtaaminen. Johanneksen lähisukulaisten
joukosta löytyy lääkäreitä ja hoitajia, jotka ovat erikoistuneet
kuolemansairaiden elämän pidentämiseen, jopa keinoja kaihtamatta.
Korppinaisten eetos on, että kuolemaa ei voi paeta, vaan
sen on oltava osa luonnollista elämän ketjua. Sellaisena kuolema ei ole mörkö,
vaan jopa vapauttava asia.
Raevaaralle mustavalkoiset luontokuvat ovat aina olleet
tärkeitä. Hän kohtelee eläimiä ja kasveja kuin ihmisten veroisina romaanihenkilöinä.
Korppinaisissa luonnontieteilijä
personoi korppeja tappajia rankaiseviksi tuomareiksi, jotka jakavat oikeutta
silloin, kun ihmisten kyvyttömyys oikeuden toteutumiseksi on selvää.
Korppien toiminta tuo mieleen vastustamattomasti "Sääkset"-novellin,
jolla Raevaara voitti aikoinaan Martti Joenpolven novellikilpailun 2006.
Sääksien muuttoa todistava novellikertojan oli lopulta sulauduttava itsekin
luonnon osaksi.
Raevaaran kaunokirjojen perusteella linnut olisivat vähintään
yhtä henkisiä olentoja kuin ihmiset, kenties henkisempiäkin.
Runeberg-palkitussa novellikokoelmassa En tunne sinua vierelläni luonto ja ihminen jopa puhuivat
toisilleen kuin vertaisilleen. Novellikertojan mukaan linnut häipyivät
kuollessaan jäljettömiin, mutta ihmiset sitä vastoin olivat ikuisia ja
kuolemattomia.
Raevaaran proosassa luonnollisen vapauden kaipuu korostuu varsinkin
tekstien lopussa tai huipennuksissa. Korppinaisissa
tartutaan jopa käsiaseisiin hirmutöiden estämiseksi. Lopullisen ratkaisun
avaimet kirjailija antaa kuitenkin korppien kynsiin Hitchcockin tyyliin.
Avara luonto on maagiselle kertojalle runsaudensarvi.
Raevaaralla tämä on merkinnyt moniselitteisen maalaismiljöön sommittelua kuten
romaanissa Hukkajoki (2012),
jossa maalaismiljöön merkitys on miltei suurempi kuin kivulloisten ja
kärsineiden romaanihenkilöiden.
- - - - - - - - - - - -
Arvostelu on julkaistu lyhennettynä Parnassossa 3/16.
Kirjoitus löytyy myös kirjallisuusblogistani Vetus Et Nova.
