lauantai 29. syyskuuta 2012

SEB Tallinn Marathon 9.9.2012

Olin vaimoni Annen sekä Tarmo Lippingin kanssa Tallinnassa 8.-9.9.2012. Sunnuntaina 9.9 järjestettiin Tallinnan maraton-tapahtuma, joka on Baltian maiden suosituin osallistujamäärien perusteella. Maratonin startti oli klo 9.00, puolikkaan klo 11.30. Juoksin itse täysmaratonin, Tarmo juoksi puolikkaan. Maratonilla oli parisentuhatta juoksijaa, puolikkaalla vähän enemmän. Tapahtuman suosituin kilpailu oli kympin kisa, johon osallistui  yli 7300 henkilöä. Kympin kävelyyn osallistui siihenkin yli 6000 ihmistä.

Menimme Tallinnaan lauantaina pikalaivalla. Kävimme hakemassa Vapaudenaukion kisatoimistosta lähtönumerot ja söimme kellariravintolassa Vanhassakaupungissa. Ruoka oli kohtuullista ja halpaa, palvelu hidasta. Majoituimme Tarmon vanhempien luokse Itä-Tallinnassa.

Seuraavan päivän juoksut onnistuivat hyvin. Sää oli maratonille täydellinen: aurinko paistoi koko matkan ja lämpöä oli noin 16 astetta. Ainoa mikä vähän haittasi menoa oli kova merituuli, joka puhalsi Tallinnan lahdelta koko ajan selkään tai syliin. Mutta reitti oli helpoimpia missä olen koskaan juossut. Mäkiä ei ollut kuin ihan lopussa Vanhassakaupungissa. Maratonilla juostiin puolikkaan reitti kahdesti. Järjestelyt pelasivat hyvin. Hinta oli ihmeellisen halpa muihin kaupunkimaratoneihin verraten. Maksoin maratonin maksua muistaakseni 27 EUR, jossa oli huomioitu Tallinkin Silver-kortin alennus. Ensimmäinen puolikas meni aikaan 1.46, ja loppuaikani oli 3.41. Olin todella tyytyväinen, koska kevään raskaiden jaksojen jälkeen olen ollut pitkään varsin väsynyt.

Ohessa joitakin kuvia reissusta.












sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Jumalan kasvot tavaramerkkinä

Marc-Antoine Mathieu




Miltäköhän Jumala näyttäisi kasvotusten? Jos meille aukeaisi mahdollisuus tavata Kaikkivaltias keskellä kirkasta päivää, juoksisimmeko tilannetta karkuun vai ryntäisimmekö kohti? Entä tapaamisen jälkeen – olisimmeko entisellämme vai muuttuneet tyystin mieleltämme?

Kirjakevät 2011 antoi vastauksia näihin kysymyksiin. Kerronpa yhdestä lukukokemuksestani. Avasin Liken alkukeväällä julkaiseman sarjakuvasuomennoksen. Ranskalaisen piirtäjän Marc–Antoine Mathieun mustavalkoisessa sarjakuvassa Jumala itse (suom. Ville Keynäs) Taivaan isä ilmestyy yhtäkkiä ihmisten joukkoon tavallisennäköisenä vanhuksena, esittäytyy ja aloittaa ihmetekojen sarjan.

Ihmisten ensityrmistyksen mentyä ohitse Jumalaa vastaan aletaan nostaa oikeussyytteitä. Tiedotusvälineet välittävät kuvaa näyttävistä oikeudenkäynneistä isoille yleisöille. Näin kuuluisat pääsiäistapahtumat toistuvat dramaattisesti TV-kameroiden äärellä.

Minua alkoi mietityttää, näyttääkö Mathieu Jumalan kasvot oikeasti lukijalle. Vaikka albumin sarjakuvahenkilöt näkevät Jumalan kasvoista kasvoihin, lukija seuraa Taivaan isän ainoastaan niskapuolelta. Tämän kasvot rekisteröidään tavaramerkiksi, jonka saavat nähdä vain harvat. Jumalan kasvoja ei lopulta näytetä lukijalle kuin suttuisen näyteikkunan läpi.

Vaikka ranskalaispiirtäjän kärjistykset hymyilyttivät monta kertaa, albumi alkoi kylmätä loppua kohti. Mathieun maailma näet osoittautuu läpikotaisin maallistuneeksi. Synkkä yhteiskunta on rappioitunut ja ihmiset vieraantuneet Jumalasta. Kirkkoja tai pappeja ei tule vastaan lainkaan.

Hämmennyin kahdesta huomiosta. Ensinnäkin Mathieun sarjakuvahenkilöiden elämä ei olennaisesti muutu, vaikka he tapaavat Jumalan henkilökohtaisesti. Heidän päällimmäinen tunteensa on pettymys: hän olikin vain tällainen.

Toiseksi Mathieun Jumala ei näyttäydy ihmisten henkilökohtaisena ystävänä tai Vapahtajana, niin kuin Raamatun evankeliumeissa. Piirtäjä taitaa havainnollistaa kuvillaan ulkokohtaisesta Jumalasta vahvaa epäilyään raamatullisen Kaikkivaltiaan olemassaolosta.

Suljin Mathieun albumin mietteliäänä. Jos Raamatun Jeesus tulisi meitä vastaan tänään, varmaan hämmentyisimme keskustelukumppaneiksi, joiden ääni olisi hiljainen ja mielipiteet vähäisiä. Uskon Jeesuksen kuitenkin katsovan meihin ystävällisesti, vaikka Hän tietää syvimmätkin salaisuutemme. Tällöin pelokas ennakkoasenteemme voi murtua. Tällöin keskustelumme ei liiku välttämättä ollenkaan siinä, miksi maailmasta tuli niin paha kuin tuli, vaan muissa kysymyksissä. Kenties saatamme itsekin hylätä sen iänikuisen tuomarin asenteen.