Tapani Tuomi 50 v - Evankelistan patasydän sykkii seurakunnalle ja urheilulle

Lankoni Tapani Kalervo Tuomi täytti 50 vuotta 9.9.2018.

Tapani syntyi Porin Koivistonluodossa 1968. Hänen lapsuudenperheessään oli neljä sisarusta: isosisko Anne (nyk. Hiltunen), isoveli Markku (kuoli 2015) ja pikkusisko Eira (nyk. Talja). Perheen Pentti-isä teki vuosikymmenet metallitöitä Outokummun kuparitehtaassa.

Tapi oli sairaalloinen lapsi. Vakavat sairaudet iskivät poikaan, ja hän vietti pitkiä aikoja sairaalahoidossa, välillä jopa kuoleman kielissä. Arkkiatri Arvo Ylpön vaimo Lea Ylppö sai Porista potilaan, joka vieraili Lastenlinnassa Helsingissä useita kertoja. Hyvä hoito tuotti tulosta, ja niin Tapi selätti sairautensa.

Kolmannen polven helluntailaisena Tapi kävi pikkupojasta asti säännöllisesti Eelim-temppelissä. Pyhäkoulut, poikakerhot, leirit, konferenssit ja nuorisotapahtumat tulivat tutuiksi kasvavalle pojalle.

Ammattia valitessaan Tapi päätyi kaupalliselle alalle. Hän työskenteli pitkään Porissa huonekalumyyjänä, josta vaihtoi myöhemmin automyyjäksi.

2010-luvulla Tapi irrottautui myyntitöistä ja kouluttautui lasten- ja nuortenohjaajaksi. Hän työllistyi Herralahden erityiskouluun ja Kuninkaanhaan yläasteelle, jossa hän työskentelee tälläkin hetkellä koulunkäyntiavustajana.

Tapani löysi parikymppisenä vaimon Porin helluntaiseurakunnasta. Tapi ja Pia Klaus avioituivat 1989. Perheeseen syntyivät Roy-poika (s. 1992) ja Essi-tytär (s. 1994). Roy asustelee omillaan Vanhallakoivistolla ja Essi Turussa.

Tapin elämän vaikein vaihe oli syksyllä 2006, kun Essi loukkaantui hengenvaarallisesti junaonnettomuudessa. Tapi ja Pia asuivat viikkokausia Tampereella asuntovaunussa keskussairaalan parkkipaikalla. Rukoukset ja hyvä hoito kantoivat vakavasti sairasta lasta jälleen kerran, ja niin Essi saatiin takaisin kotiin Poriin.

Porin helluntaiseurakunta on ollut Tapille aina toinen koti, jonne hän on tullut hyvinä ja huonoina päivinä ja kaikenlaisissa mielentiloissa. Tapi on luonteeltaan ulospäinsuuntautunut, suorapuheinen, helposti innostuva, kohtelias ja helposti lähestyttävä. Häneen on helppo tutustua – ja useimmat seurakuntalaiset Tapin tuntevatkin. 

Seurakunta-aktiivina Tapi on vapaaehtoisten äiti, jota voi pyytää joka paikkaan. Hänen palvelualttiuttaan ei voi kuin ihmetellä. Kyllä hän joskus kieltäytyy tarjotuista tehtävistä, mutta yleensä vain silloin, kun on toinen käsi paketissa tai kaksi muuta hommaa jo sovittuna samaan aikaan.

Hallinnollisiin kuvioihin Tapi lähti jo vuosia sitten, ensin seurakunnan hallitukseen ja sitten vanhimmistoon. Tapi on ollut mukana myös ruokaa Porissa jakavan Elämän Leivän hallituksessa.

Tällä hetkellä Tapi tekee täysin sydämin myös evankelistan töitä. Hän aloitti joitakin vuosia sitten Noormarkussa työn, jonka hedelmänä säännöllinen kokoustoiminta on muuttunut lähes jokaviikkoiseksi.

Tapani tekee täydellä sydämellä kaiken mihin ryhtyy. Hän rakastaa urheilua. Tapi seuraa mielellään kotisohvalta tai paikan päällä esimerkiksi Ässien pelejä tai jalkapallon MM-kisoja. Hän pelaa itsekin mieluusti futista tai salibandyä. Urheilu on Tapille henkireikä, jolloin hän unohtaa yläkoulun oppilaat tai seurakuntatyön huolet.  

Kirjoitus on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä.

Juoksevan äikänopettajan hymy ei hyydy - Jari Olavi Hiltunen 50 vuotta

Ulvilalaisella omakotitaloalueella kävelee vastaan hymyilevä mies. Jari Olavi Hiltuselle hymy on maneeri, josta hänet tunnistaa.

– Olen hymyillyt pikkupojasta asti. Se tulee selkäytimestä.

Laukaassa 50 vuotta sitten syntynyt Hiltunen on opettanut suomen kieltä Porissa yli 20 vuotta. Opettajan roolissa hymy ei ole aina ollut hyväksi.

– Suomalainen kokee, että puhujan täytyy olla kasvot peruslukemilla. Siihen minäkin sitten opettelin, kun rupesin puhetyöläiseksi.

Hiltusen opettajaura alkoi oikeastaan päiväkodista. Piikkiöläinen maalaispoika muutti Turun seudulta Merikarvialle lastentarhanopettajaksi kesällä 1992.

– Olin siinä hommassa yhden talven, ja seuraavana syksynä olin pari kuukautta myös pikkukoulun opettajana. Se antoi kimmoketta suuntautua myöhemmin samoihin hommiin, kun lähdin syksyllä 1993 lukemaan kirjallisuutta Tampereelle.

Hiltunen meni töihin Porin Aikuiskoulutuskeskukseen maahanmuuttajaopettajaksi suoraan yliopistosta vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hän vaihtoi tekniseen ammattikouluun opettamaan äidinkieltä amispojille. Sillä tiellä hän on edelleen.

– Loistohommaa kaikin puolin. Amisreformin muutosvauhti tosin nakertaa työmotivaatiota, mutta kuitenkin.

Mies on tehnyt myös kirja-arvosteluja vuodesta 1995.

– Ensimmäinen lehti, jota lähdin avustamaan arvosteluilla palkkiota vastaan, oli muuten Ristin Voitto, Hiltunen naurahtaa.

Hiltunen aloitti Ristin Voiton vakituisena avustajana vuonna 1992. Moni muistaa porilaisen nuoren miehen nokkelat pakinat Helluntainuori-liitteen sivuilta. Aikana ennen internetiä sanomalehdellä oli vielä tärkeä rooli nuorison yhdistäjänä, ja Hiltunen olikin eräänlainen sukupolvensa ääni. Tyyli oli ajoittain kriittinen, mutta kynänjäljestä löytyi useimmiten myös lämpimiä sävyjä seurakuntaelämää kohtaan.

Pakinat ja alueuutiset saivat myöhemmin rinnalleen kirjallisuusjuttuja, kun Hiltunen teki gradunsa helluntailaisten kirjallisuudesta.

Arvosteltavien joukkoon kuuluu kaikenlaisia kirjoja. Erityisesti Kiiltomato, Suomen Kuvalehti ja Satakunnan Kansa ovat julkaisseet sivuillaan Hiltusen arvioita.

– Ristin Voitto ja Hyvä Sanoma ovat edelleen minulle tärkeitä yhteistyökumppaneita.

Ja mikä ettei, Hiltusen ammattimaista tyyliä on myös lukijoiden parissa osattu arvostaa.

Jari ja porilainen Anne Hiltunen (o.s. Tuomi) avioituivat kesällä 1994. Nuoripari asui pitkään Sampolan kerrostaloissa Itä-Porissa, joka oli Annen lapsuudenseutua. Siellä syntyivät myös lapset Jesse (1995), Katriina eli Katsu (1997) ja Niklas (2002), joista nuorin asuu vielä kotona.

Talokuume toi Hiltuset Ulvilan Vanhaankylään vuonna 2013. Punainen puutalo sijaitsee Satakunnan vanhimmassa asutussa paikassa.

– Vanhankylän keskiaikainen maalaismiljöö tuo minulle vahvasti mieleen lapsuudenmaisemani Piikkiössä, joka sekin on keskiaikainen pitäjä 1300-luvulta.

Hiltunen on ehtinyt moneen mukaan, myös helluntailiikkeessä.

– Olen ollut mukana käynnistämässä kahta helluntailaista yhdyskuntaa. Olin Helluntaikirkon perustajajäsenten joukossa vuonna 2002, ja istuin pitkään kirkon hallituksessakin. Sitten Poriin ruvettiin puuhaamaan omaa yhdyskuntaa vuonna 2014.

Kaikella on hintansa, myös aktiivisuudella seurakuntakuvioissa.

– Loppuvuodesta 2014 olin niin piipussa, että minun oli pakko hengähtää. Irrottauduin sekä Helluntaikirkosta, seurakuntamme vanhimmistosta että ruokajärjestö Elämän Leipä ry:n hallituksesta.

Hiltunen ei ole katunut näitä ratkaisujaan, päinvastoin. Lepo on ollut hyväksi.

– Yllätyin, miten väsyneeksi tulin vuosia kestäneen oravanpyörän aikana. Onneksi kirjasimme yhdyskuntamme johtosääntöön vanhimmiston jäsenen viran määräaikaisuuden. Anoin erovuoroa ensimmäisenä, ja sain sen oikeaan aikaan.

Seurakunnan vanhimman tehtävä on ollut vaikein virka, mikä Hiltusella on koskaan ollut.

– Se menee vaativuudessaan ja vaikeudessaan kyllä edelle kaikkien päivätöideni, jotka eivät nekään ole olleet helppoja. Seurakuntatyössä koin välillä melkoista avuttomuudentunnetta kompleksisten ongelmien kanssa. Pitkässä juoksussa sekin alkoi käydä voimille.

Millainen on nykyinen ammatti-identiteettisi?

– Olen opettaja, joka tekee joka viikko myös lehtijuttuja. Kun ennen kirjoitin lähinnä kirja-arvosteluja ja artikkeleita, nykyinen kirjoitustyöni on laajentunut laaja-alaiseksi kulttuurijournalismiksi.

Ehditkö harrastaa mitään ansiotöiden ohella?

– Toki. Tykkään kotitöistä ja omakotitalon kanssa askartelusta. Ja juoksua taidan harrastaa niin kauan kuin jalat kestävät.


Teksti: Anssi Tiittanen
Kuva: Niklas Hiltunen

Juttu on julkaistu Ristin Voitossa nro 43/2018 (24.10.2018).