Oman tiensä kulkija

Isäni Topin kuolemasta tulee tänään 13.10.2012 kuluneeksi tasan kaksi vuotta. Panen tähän blogiin  näytille muistokirjoituksen, jonka kirjoitin isän kuoleman jälkeen Etelä-Suomen Sanomiin.

Toivo (Topi) Kalevi Hiltunen syntyi Paavolassa Pohjois-Pohjanmaalla 19.3.1936. Topi kasvoi pohjalaisessa maanviljelysperheessä, johon syntyi yhteensä yhdeksän lasta. Koska Topi oli perheen kolmesta pojasta vanhin, hänelle kertyi vastuuta myös nuoremmista sisaruksista Kaarlo-isän kuollessa 1959.

Topi tykkäsi aikuisena lukea Kalle Päätaloa. Kirjailija tunsi persoonalliset tukkijätkät, raskaat metsätyöt ja sodan kammottavat jäljet niin kuin Topikin. Molemmat olivat myös töissä rakennuksilla. Päätalo oli rakennusmestari, Topi taas mittamies. Se Topista puuttui, että olisi ruvennut Päätalon tavoin kynämieheksi.

Topi rakensi paljon sellaista, mitä nykyään näemme ajaessamme valtateillä. Hän oli TVH:n eri työnjohtotehtävissä mm. valtatie 5:llä vuosikausia. Tietöiden ohella Topi tapasi äitini Tertun ja muutti 1968 asumaan Laukaaseen Keski-Suomeen. Laukaassa synnyimme minä ja Kati-sisko. Kun tuli muutto 1970 Lapualle, syntyi perheeseen kolmas lapsi, Tero.

Topi oli todellinen työmies. Hän teki vuosikaudet kahta vuoroa perätysten. Topi vietti monta yötä työmaakopeissa eri puolilla Suomea. Harrastukset jäivät vähiin. Hän tykkäsi pasianssista ja muista korttipeleistä. Niistä tuli myös eläkevuosien ilo Lahdessa. Topi oli kiinnostunut ruoanlaitosta, nikkaroinnista ja muista puhdetöistä.

Perheemme asui vuosia Piikkiössä Varsinais-Suomessa. Topi ahersi viikot louhintatyömaiden esimiehenä eri puolilla Suomea. Se oli vaarallista työtä, jota isä teki varovaisesti. Yhtään vakavaa tapaturmaa ei tapahtunut niillä työmailla, joiden esimiehenä hän oli. Työvuosinansa Topi ajoi niin paljon autoa, että olisi niillä kilometrimäärillä pärjännyt kenelle tahansa ammattiautoilijalle. Kilometrejä kertyi 4,7 miljoonaa.

Eräänä perjantaina Topi tuli kotiin mukanaan iso kuorma räjähdysainetta pienissä valkoisissa pusseissa. Hän kasasi ne takkahuoneen lattialle ja lohdutti äitiä, ettei niistä ollut mitään vaaraa, niin kuin ei ollutkaan. Katsoimme kauhistuneina, millaisten aineiden kanssa isämme kulkee auton kanssa pitkin valtateitä.

Ihmisenä Topi oli erittäin kohtelias kaikille. Rakkaus oli Topille tärkeä asia. Kun isä ja äiti päätyivät eroon toisistaan, Topi löysi uuden rakkauden Lahdesta. Eilan luona valtateiden ikiliikkujasta tuli viimein koti-ihminen. Eilan kanssa Topi meni mukaan lahtelaisten eläkeläisten kerhotoimintaan ja viihtyi siinä vetäjänäkin.

Topi kuoli sairauden murtamana Lahden kaupunginsairaalassa 13.10.2010. Isän arkku siunattiin Levolla 22.10 läheisten ja ystävien läsnä ollessa.

Lähtö joka pysäytti

Parnasso-lehden päätoimittaja Jarmo Papinniemi (s. 1968) kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen sulkapallokentällä 2.10.2012. Jarmon kuolema pysäytti ajattelemaan kaikenlaista. Seuraavassa päällimmäiset mietteet:

Jarmosta on monet tutut ja tuntemattomat kommentoineet blogeissaan sympaattisia mietteitä. En ollut itse kovin läheinen Papinniemen kanssa. Avustin lyhyen ajan Parnassoa vuonna 2005, kun Jarmosta tuli lehden päätoimittaja. Arviot taisivat jäädä kahteen tai korkeintaan kolmeen, joiden jälkeen yhteistyömme päättyi Jarmon takia. Hän kun oli olosuhteiden pakosta päättänyt kaventaa avustajaverkkoaan (ymmärrettävä ajatus) ja oli päättänyt minun kohtalokseni joutua pois Parnasson  vakituisten avustajien joukosta (ymmärrettävä ajatus tämäkin, vaikka en pitänyt siitä). Ei minusta silti hänen vihamiestään tullut, ei suinkaan. Minulta meni ainoastaan hetki (puolisen vuotta) hyväksyä se tosiasia, ettei Suomen johtava kirjallisuuslehti ollut kiinnostunut kirja-arvosteluistani tai -artikkeleistani. Uskon Jarmon olleen mies paikallaan myös Parnasson päätoimittajana ihan sen takia, että hän jos kuka oli kirjallisuuden ammattilainen. Ilman sarvia ja hampaita tämä viimeinenkin lause.

Jarmon yllättävä kuolema kuitenkin pysäytti järkyttävästi. Ikätoverillanikin oli urheiluharrastuksia, silti koitti ennenaikainen lähtö. Jarmon kuolema osoittaa sen, minkä useimmat ovat pitkään tienneet mutta mikä monesti tahtoo suoritusyhteiskunnassa unohtua: emme kukaan tiedä lopullista päiviemme mittaa ja sitä, koska viimeisen lähdön hetki koittaa. Onhan se paljon raskaampaa läheisille käydä läpi nuoren ihmisen poismenoa kuin vanhan. Kuolema on aina lahjomaton eikä sitä voi huijata. Onneksi elämä jatkuu myös kauheiden hautajaisten jälkeen. Kuolema on kestettävä ja mentävä eteenpäin, kuten J. K. Rowling on sanonut.

Pohdin vähän iankaikkisuuttakin. Sitä, mihin Jarmo siirtyi kuolemansa jälkeen, en tiedä enkä arvaile. Saatan itse uskoa sekä iankaikkisuuteen että Raamatun ilmoituksiin kuolemanjälkeisistä todellisuuksista (taivas/helvetti) ja puhua niistä jopa julkisesti. Kuitenkaan usko ei ole sama asia kuin varma tieto. Silloin joskus kun minullakin on varmaa tietoa kuolemanjälkeisestä todellisuudesta, kukaan ei tule siitä kysymään.  

R.I.P. Jarmo Papinniemi

SEB Tallinn Marathon 9.9.2012

Olin vaimoni Annen sekä Tarmo Lippingin kanssa Tallinnassa 8.-9.9.2012. Sunnuntaina 9.9 järjestettiin Tallinnan maraton-tapahtuma, joka on Baltian maiden suosituin osallistujamäärien perusteella. Maratonin startti oli klo 9.00, puolikkaan klo 11.30. Juoksin itse täysmaratonin, Tarmo juoksi puolikkaan. Maratonilla oli parisentuhatta juoksijaa, puolikkaalla vähän enemmän. Tapahtuman suosituin kilpailu oli kympin kisa, johon osallistui  yli 7300 henkilöä. Kympin kävelyyn osallistui siihenkin yli 6000 ihmistä.

Menimme Tallinnaan lauantaina pikalaivalla. Kävimme hakemassa Vapaudenaukion kisatoimistosta lähtönumerot ja söimme kellariravintolassa Vanhassakaupungissa. Ruoka oli kohtuullista ja halpaa, palvelu hidasta. Majoituimme Tarmon vanhempien luokse Itä-Tallinnassa.

Seuraavan päivän juoksut onnistuivat hyvin. Sää oli maratonille täydellinen: aurinko paistoi koko matkan ja lämpöä oli noin 16 astetta. Ainoa mikä vähän haittasi menoa oli kova merituuli, joka puhalsi Tallinnan lahdelta koko ajan selkään tai syliin. Mutta reitti oli helpoimpia missä olen koskaan juossut. Mäkiä ei ollut kuin ihan lopussa Vanhassakaupungissa. Maratonilla juostiin puolikkaan reitti kahdesti. Järjestelyt pelasivat hyvin. Hinta oli ihmeellisen halpa muihin kaupunkimaratoneihin verraten. Maksoin maratonin maksua muistaakseni 27 EUR, jossa oli huomioitu Tallinkin Silver-kortin alennus. Ensimmäinen puolikas meni aikaan 1.46, ja loppuaikani oli 3.41. Olin todella tyytyväinen, koska kevään raskaiden jaksojen jälkeen olen ollut pitkään varsin väsynyt.

Ohessa joitakin kuvia reissusta.

Jumalan kasvot tavaramerkkinä

Marc-Antoine Mathieu

Miltäköhän Jumala näyttäisi kasvotusten? Jos meille aukeaisi mahdollisuus tavata Kaikkivaltias keskellä kirkasta päivää, juoksisimmeko tilannetta karkuun vai ryntäisimmekö kohti? Entä tapaamisen jälkeen – olisimmeko entisellämme vai muuttuneet tyystin mieleltämme?

Kirjakevät 2011 antoi vastauksia näihin kysymyksiin. Kerronpa yhdestä lukukokemuksestani. Avasin Liken alkukeväällä julkaiseman sarjakuvasuomennoksen. Ranskalaisen piirtäjän Marc–Antoine Mathieun mustavalkoisessa sarjakuvassa Jumala itse (suom. Ville Keynäs) Taivaan isä ilmestyy yhtäkkiä ihmisten joukkoon tavallisennäköisenä vanhuksena, esittäytyy ja aloittaa ihmetekojen sarjan.

Ihmisten ensityrmistyksen mentyä ohitse Jumalaa vastaan aletaan nostaa oikeussyytteitä. Tiedotusvälineet välittävät kuvaa näyttävistä oikeudenkäynneistä isoille yleisöille. Näin kuuluisat pääsiäistapahtumat toistuvat dramaattisesti TV-kameroiden äärellä.

Minua alkoi mietityttää, näyttääkö Mathieu Jumalan kasvot oikeasti lukijalle. Vaikka albumin sarjakuvahenkilöt näkevät Jumalan kasvoista kasvoihin, lukija seuraa Taivaan isän ainoastaan niskapuolelta. Tämän kasvot rekisteröidään tavaramerkiksi, jonka saavat nähdä vain harvat. Jumalan kasvoja ei lopulta näytetä lukijalle kuin suttuisen näyteikkunan läpi.

Vaikka ranskalaispiirtäjän kärjistykset hymyilyttivät monta kertaa, albumi alkoi kylmätä loppua kohti. Mathieun maailma näet osoittautuu läpikotaisin maallistuneeksi. Synkkä yhteiskunta on rappioitunut ja ihmiset vieraantuneet Jumalasta. Kirkkoja tai pappeja ei tule vastaan lainkaan.

Hämmennyin kahdesta huomiosta. Ensinnäkin Mathieun sarjakuvahenkilöiden elämä ei olennaisesti muutu, vaikka he tapaavat Jumalan henkilökohtaisesti. Heidän päällimmäinen tunteensa on pettymys: hän olikin vain tällainen.

Toiseksi Mathieun Jumala ei näyttäydy ihmisten henkilökohtaisena ystävänä tai Vapahtajana, niin kuin Raamatun evankeliumeissa. Piirtäjä taitaa havainnollistaa kuvillaan ulkokohtaisesta Jumalasta vahvaa epäilyään raamatullisen Kaikkivaltiaan olemassaolosta.

Suljin Mathieun albumin mietteliäänä. Jos Raamatun Jeesus tulisi meitä vastaan tänään, varmaan hämmentyisimme keskustelukumppaneiksi, joiden ääni olisi hiljainen ja mielipiteet vähäisiä. Uskon Jeesuksen kuitenkin katsovan meihin ystävällisesti, vaikka Hän tietää syvimmätkin salaisuutemme. Tällöin pelokas ennakkoasenteemme voi murtua. Tällöin keskustelumme ei liiku välttämättä ollenkaan siinä, miksi maailmasta tuli niin paha kuin tuli, vaan muissa kysymyksissä. Kenties saatamme itsekin hylätä sen iänikuisen tuomarin asenteen.

Laura Tuomen ja Taneli Hautasen häät 18.8.12

Oltiin lauantaina 18.8.12 Lauran ja Tanelin häissä Karstulassa. Laura on Annen veljen Markun tytär. Hienot häät kaiken kaikkiaan. Juhlat alkoivat vihkimisellä klo 14 ja päättyivät kuuden, seitsemän välissä illalla. Ruoat olivat maistuvia, morsian kaunis ja ohjelmaakin oli.

Muutama kuva lauantailta, joista useimmat ovat Katsun ottamia:

Suomiareenan syntikeskustelu Pori 18.7.2012

Porissa järjestettävän Suomiareenan yhden keskustelutilaisuuden aiheena oli synnin käsite. Eetunaukion lavalla olivat keskustelemassa europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, kirjailija Leena Lehtolainen, kolumnisti Jukka Relander ja piispa Björn Vikström. Paneelia johti pastori Jaakko Heinimäki.

E-R Korhola peräänkuulutti syntikäsitteen uudelleennousua. "Suomi on maksanut kovan hinnan synnin käsitteen hämärtymisen vuoksi", hän julisti.

Leena Lehtolainen pysyi tiukasti kirjailijanroolissaan, jossa Heinimäki häntä vähän sparrasikin kysymällä murhakirjailijan pahuuskäsityksistä. Lehtolainen sanoi ammentavansa romaanihenkilöidensä pahuudet ja synnit omasta itsestään eli mielikuvituksestaan.Tähän Jukka Relander heitti heti, etteikö kirjailija löytäisi pahuutta myös itsensä ulkopuolelta.

Kansaa oli yllättävän paljon seuraamassa kirkon ja MTV3:n järjestämää tilaisuutta.

Selkeäsanaisimmat kristillisen syntikäsityksen "puolustajat" olivat E-R Korhola ja yllättävästi Jukka Relander. Paneelin julkkispapit (erityisesti piispa) olivat enemmän käsitteen pyörittelijöitä kuin sen havainnollistajia. Yllättävää kyllä, paneelissa ei ollut yhtään ateistia tai edes agnostikkoa, joka olisi raikuvasti kyseenalaistanut syntikysymyksen tai kristinuskon tarjoamat vastaukset kyseiseen kysymykseen.

Kymmenen pistettä siis Relanderille ja Korholalle ytimekkäistä ja havainnollisista puheenvuoroista.