Juokseva kirjallisuuskriitikko lukee Atomipommipormestaria

Nimipäiväsankarijuttu Ulvilan Seudussa 19.11.2015

Turun Kirjamessuilla

Oheinen kuva on otettu Turun Kirjamessuilla lokakuussa 2015. Kuvassa olen yhdessä kirjailija Kaarina Ranteen kanssa Satakunnan kirjailijoiden osastolla.

Oman elämänsä sankari

Annen veli Markku menehtyi sairauskohtaukseen kotonaan Tampereella 26.7.2015. Ohessa on Satakunnan Kansassa syyskuussa 2015 julkaistu muistokirjoitus, jonka kirjoitin Ari Taljan kanssa.

Oman elämänsä sankari

Markku ”Make” Tuomi syntyi 15.8.1966 Porissa. Markku oli Tuomen perheen vanhin poika ja toiseksi vanhin lapsi. Hän vietti lapsuutensa Uudellakoivistolla ja Sampolassa.

Markku solmi avioliiton Sarri Kemppaisen kanssa 1989. Heille syntyi Laura–tytär vuonna 1990 ja Eetu–poika vuonna 1992. Markku muutti perheineen Porista Tampereelle reilut 10 vuotta sitten.

Markku opiskeli ensin sairaanhoitajaksi sekä myöhemmin psykiatriseksi erikoissairaanhoitajaksi. Hän työskenteli useissa hoitolaitoksissa Porissa ja Tampereella, viimeiseksi Koukkuniemen vanhainkodissa Tampereella. Markku hoiti työnsä tunnollisesti ja nautti työyhteisöittensä ja esimiestensä arvostusta.

Make oli ihmisenä lämminsydäminen, aito, avarakatseinen ja helposti lähestyttävä. Hänen herkkyytensä teki toisinaan vaikeaksi käydä läpi elämän vastoinkäymisiä. Toisaalta hän sai helposti ystäviä ja pystyi empaattisesti eläytymään toisen ajatuksiin ja tunteisiin.   

Makelle oli tyypillistä uteliaisuus uusia asioita kohtaan. Hänellä olikin tapana tokaista: ”Elämä on seikkailua”. Hän koki olevansa oman elämänsä sankari ja seikkailija. Markun seikkailunhalua korosti hänen intonsa extreme-lajeihin, etenkin laskuvarjohyppyihin. Hän hyppäsi useita kymmeniä kertoja laskuvarjolla ja opetti lajia myös ystävilleen ja sukulaisilleen. Make piti myös kalastamisesta. Raskaan hoitotyön vastapainona oli hienoa rentoutua luonnon helmassa Tapani-veljen ja muiden kalakavereiden kanssa.

Myös golf, kamppailulajit, matkailu, lukeminen ja musiikki olivat iso osa Markun elämää eri elämänvaiheissa. Hän piti valtavasti myös matkustamisesta ulkomailla. Varsinkin Turkki ja Thaimaa olivat hänen suosikkikohteitaan.

Muusikkona Make saattoi tarttua lähes instrumenttiin kuin instrumenttiin. Nuoruusvuosinaan hän teki useita lauluja. Niitä laulettiin muun muassa Porin helluntaiseurakunnassa, jonka toiminnassa hän oli nuoruudessaan mukana.

Vuoden 2015 aikana Maken terveydentila heikkeni selvästi. Markun elämä päättyi sunnuntaina 26.7.2015 sairauskohtaukseen Tampereella 48-vuotiaana. Hänet haudattiin läheisten läsnä ollessa Porin Käppärän hautausmaalle 29.8. Makea jäi kaipaamaan suuri sukulaisten ja ystävien joukko.

Ari Talja

Jari O. Hiltunen

Markun langot

Lehtiä lukemassa maikkalassa kesällä 2015

Niklaksen ottama maikkalakuva Porista:

Kuva: Niklas Hiltunen

Perhepappimme haastattelu

Oheinen perhepappimme haastattelu on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä 41/2015.

Porilaisen omakotitaloalueen keskeltä löytyy vihreä talo, jonka pihalla myhäilee onnellinen omistaja. Pihalta löytyy juuri Lapista tuotu, uutuuttaan kiiltelevä lohenkalastusvene. Talon ja veneen omistavat Petri ja Tuija Harjula.

Petri on ollut Porissa pastorina lähes kaksi vuosikymmentä. Elokuussa Porin helluntaiseurakunnan johtavaksi pastoriksi nimitetty mies toteaa, ettei ole itsestään selvää, että hän on ollut Porissa niinkin pitkään kuin on ollut.

- On minua pyydetty muuallekin työntekijäksi useasti. En ole kuitenkaan kokenut Jumalan tahdoksi lähteä täältä pois. Pori on kuitenkin Pori. Jokin täällä on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. On hassua, että aikoinaan minua varoiteltiin menemästä Poriin. Päätin silti yrittää, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Tullessaan Poriin nuorisopastoriksi elokuussa 1997 Petri sai varsin pian paikkakunnalta hyviä ystäviä, jotka ovat säilyneet. Petri on kotiutunut Poriin yhdessä Tuija-vaimonsa kanssa täydellisesti.

- Poriin juurtumistani on edesauttanut se, että olen löytänyt täältä paljon Lapin miehelle sopivia harrastusmahdollisuuksia. Myös toimimiseni kunnallispolitiikassa on auttanut tutustumaan porilaisiin ihmisiin ja heidän ajatusmaailmaansa yhä paremmin.

Surujen ja ilojen koti

Porin helluntaiseurakunnasta on muodostunut Petrille ja hänen perheelleen koti, jossa on käyty läpi surut ja ilot tuttujen ihmisten kanssa. Vaikka työvuodet Porissa ovat olleet Petrille usein hyvin vaikeita, ne ovat samalla tehneet seurakunnan entistä rakkaammaksi pastorille.

- Ovathan nämä vuodet yhdyskuntariitojen tiimoilta olleet erittäin kuluttavia meille pastoreille ja vanhimmille. Kutsumusta on koeteltu monesti ja rankasti. Silti tämä on vahvistanut paikkani täällä.

Petrin ajatukset porilaisista ovat verraten myönteisiä:

- Pidän todella paljon porilaisten suorasukaisesta ja -sanaisesta luonteesta. Heidän kanssaan on helppo olla itsekin oma itsensä. Seurakunta on hyväksynyt minut paimenekseen. Sen vuoksi minun on turvallista käydä eteenpäin kohti yhteistä tulevaisuutta.

Se, että pastori toimii samassa seurakunnassa pitkään, jopa vuosikymmeniä, on Petrin mielestä erittäin haastavaa pastorille itselleen. Hän kokee myönteiseksi sen, että Porin vanhimmisto on halunnut hänen kehittävän itseään jatkuvasti.

- Pitkäaikainen palvelustehtävä pakottaa väkisin kehittämään itseään ja puheitaan. Samalla oppii huomaamaan toistenkin kehittymisen tarpeita ja näkemään, kuinka Jumala armossaan kasvattaa meitä itsensä tuntemisessa. On hienoa nähdä samojen seurakuntalaisten kehitystä vauvasta jopa aikuisikään saakka ja elää yhdessä heidän kanssaan niin iloja kuin surujakin.

Porin seurakunta vuonna 2035

Petri Harjula on nyt 45-vuotias. Millainen olisi Porin helluntaiseurakunta esimerkiksi 20 vuoden kuluttua, jos hän jäisi silloin eläkkeelle?

- Näkyni on, että seurakunta kehittyisi tulevien palveluvuosieni aikana entistä aktiivisemmaksi ja ajassaan kiinni olevaksi ja katsoisi tulevaisuuteen menneisyyden sijasta. Tämä työ ei saa olla koskaan yksin minun varassani, vaan työstä pitäisi vastata johtotiimin, jossa voisin palvella jäsenenä. Toivon, että johtotiimiin voisi tulla mukaan jossakin vaiheessa myös naisia, samoin kuin vanhimmistotyöskentelyyn.

Monet pastorit kokevat työssään voimakasta uupumista ja kamppailevat jaksamisen kanssa. Miten Petri on jaksanut värikkäät vuodet Porissa?

- Minun jaksamiseni on perustunut oikeastaan kahteen asiaan. Ensinnäkin olen levännyt riittävästi eli jaksottanut työni siten, että olen saanut säännöllisesti lomaa ja lepopäiviä. Toiseksi minulla on paljon seurakunnan ulkopuolisia harrastuksia, jotka ovat irrottaneet minut tehokkaasti työn parista. 

Petrin harrastuksiin on kuulunut muun muassa kalastusta, metsästystä, luonnossa liikkumista, salibandya, urheiluvalmennusta ja kunnallispolitiikkaa. Mies on tullut tutuksi niin kaupungintalon kuin urheilutalon kävijöille.

- Jos tekisin pelkästään seurakuntatyötä, en jaksaisi tätä hommaa kovin kauan. Seurakuntatyön ulkopuolella olleet harrastukset ovat pitäneet jalkani maassa ja sydämen taivaassa. Esimerkiksi kalastusretket tyhjentävät ajatukset työasioista tehokkaasti.

Harrastuksilla on pastorin työn kannalta toinenkin merkitys. Monesti pastori vieraantuu tavallisten ihmisten arjesta, jos hänellä ei ole harrastuksia seurakunnan ulkopuolella. Harrastusten  parissa saa itse olla evankeliumin välittäjä arjen keskellä.

- Harrastusten kautta olen välttänyt loppuun palamisen, Petri sanoo.

Perheen merkitys

Petrin rinnalla on kulkenut vuosikymmeniä Tuija-vaimo, joka hänkin on ollut innokkaasti mukana seurakuntatyössä. Millainen on ollut pastorin vaimon rooli Harjulan perheessä?

- Tuija on aina ollut vapaaehtoinen työparini niissä tehtävissä, joita olen kulloinkin seurakunnassa tehnyt. Hänellä on ollut paljon myös omia vastuita, jopa joskus niin paljon, että yhteinen vapaa-aikamme on siitä kärsinyt.

Petri sanoo oppineensa vaimoltaan paljon omankin työnsä suhteen.

- On ollut hienoa jakaa yhteinen seurakuntanäky oman puolison kanssa ja toteuttaa sitä. Tämä on ollut yksi syy siihen, miksi olen jaksanut tätä työtä tehdä. Tuija on tehnyt ajoittain seurakunnassa paljon minua enemmän työtä ja aina hyvin ammattitaitoisesti.

Petri meni Porissa mukaan kunnallispolitiikkaan vuonna 2007. Miten seurakuntatyö ja politiikka sopivat yhteen?

- Politiikka ei ole ristiriidassa pastorin työn tai kutsumuksen kanssa. Lähdin aikoinaan kunnallispolitiikkaan, kun minua kysyttiin mukaan. Olen tosin juuri irtautunut politiikasta sen tehtävän vuoksi, johon seurakunta on minut nimennyt elokuun alusta lähtien. Eli seurakunnan johtavana pastorina en voi olla poliittisesti sitoutunut, koska minun haluan olla koko seurakunnan paimen.

Miten Harjuloiden lapset Otto, Olli, Iita ja Eero ovat reagoineet isän pastorintyöhön?

- Minusta lapsemme eivät ole kärsineet pastorin työstäni. He ovat myös löytäneet seurakuntaan esimerkkiemme voimalla. Olemme pyrkineet opettamaan lapsillemme kristillisiä arvoja, tapoja ja oikean suunnan. Jumalalla ei kuitenkaan ole lastenlapsia. On suurta Jumalan armoa, että kaikki lapsemme ovat uskossa ja käyvät seurakunnassa.

Jari O. Hiltunen

Annen elämän näköalapaikat

Suosikkivaimoni Anne täyttää 50 vuotta tänään 19.5.2015. Seuraavassa on hieman tarinaa Annesta ja hänen lähimenneisyydestään.

Ulvilan Krapistossa kevät etenee omaa vauhtiaan. Lumet ovat sulaneet, pihatyöt alkaneet. Alueella toista vuotta asuneen Anne Hiltusen tontin reunalla virkoavat pikkuhiljaa viime kesänä juuresta lyhennetyt aroniapensaat. Punamullan värisen puutalon asukas ei olisi vielä pari vuotta sitten uskonut asuvansa joskus omassa talossa Porin ulkopuolella.

- Elämä on monenlaisia yllätyksiä täynnä. Tämä on yksi esimerkki oman elämäni yllätyksistä, Anne sanoo ja osoittaa takanaan olevaa harjakattoista taloa.

Toukokuussa viisikymmentä vuotta täyttävän Annen perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kolme lasta, jotka ovat kaikki syntyneet Porissa. Anne on asunut lähes koko ikänsä Porissa Uudellakoivistolla ja Sampolassa. Lapsuudenperhe muutti upouuteen kerrostaloon Sampolaan Uudeltakoivistolta 1970-luvun puolivälissä.

Sampolassa vierähtivät loput vuodet peruskoulussa sekä ammattikouluvuodet Peipohjan ammattioppilaitoksessa. Keittäjälinjan priimuksena valmistunut tyttö meni suoraan ammattikoulusta töihin Sarpin leipomoon. Hän oli leipurina yli 12 vuotta, ennen kuin jäi kotiin lasten kanssa.

 - Raskas leipomotyö kävi fysiikan päälle aika lailla. Tykkäsin kuitenkin työporukastamme, joka vakiintui vuosien myötä kiinteäksi.

Anne oli asunut omassa asunnossaan Sampolassa kymmenkunta vuotta, kun tuleva aviomies käveli vastaan helluntailaisten kokouksissa. Merikarvialaispojan sitkeä piiritys johti seurustelun alkuun kesällä 1993. Seuraavana kesänä olivat häät Porin Eelim-temppelissä.

- Vaikka Jari opiskeli kirjallisuutta Tampereella, hän muutti asumaan luokseni Sampolaan ja opiskeli Porista käsin Tampereella lähes neljä vuotta. Sampolan betoniviidakko taisi olla aikamoinen koettelemus maalla ikänsä asuneelle nuorellemiehelle, mutta hyvin hän näytti sinne kotiutuvan!

- Meille syntyi kaksi poikaa ja tyttö. Jokainen lapsistamme on syntynyt eri asunnossa: Jesse syntyi asuessamme kaksiossa, Katriina kolmiossa ja Niklas neliössä. Valmistuttuaan Jari lähti opettajanhommiin aikuiskoulutuskeskukseen ja minä jäin hoitamaan lapsia kotiin. Olin kotona lasten kanssa - aika kauan!

Vuosien vieriessä Annelle tulivat tutuiksi seurakunnan päiväkerho, Pirkanpuiston muut vanhemmat ja läheisen ala- ja yläkoulun väki.  Hän meni mukaan taloyhtiön hallitukseen, missä aukesi sellaisia näköaloja ison kerrostalon  arkeen ja hallinnointiin, joita ei tavallisesti asukkaana edes tiennyt tai huomannut.

Vähitellen pieni elämänkuvio pelkästään perheen kesken alkoi ahdistaa Annea. Toivottu piirin laajennus löytyi yllättäen vapaaehtoistyöstä.

- Pekka Nurmen johtama Elämän Leipä toimi tuolloin Satakunnankadulla, kun menin työhön mukaan ruoanjakeluun. Otimme vastaan kauppojen ruokalähetyksiä, lajittelimme ne ja ruoanjako oli kaksi kertaa viikossa. Leipäjonot olivat pitkiä jo tuolloin.

Vähitellen Elämän Leivässä huomattiin Annen ruoanlaittotaidot ja hänestä tuli talkoolaisten ruoanlaittaja. Siinä tehtävässä Anne toimi vuosia. Myöhemmin hän sai Elämän Leivästä osa-aikatyön ja  ruokajakelun esimies Mari-Anne Virtanen  hänestä varahenkilönsä. Annesta kasvoi näin yksi Elämän Leivän kantavista voimista.

- Elämän Leipä on näköalapaikka suomalaisen yhteiskunnan varjopuolelle. Työpaikkana se on todella sekalainen seurakunta. Päivittäinen talkoolaisjoukko koostuu muun muassa vapaaehtoisista, työttömistä suomalaisista, maahanmuuttajista ja Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaista. Kahta samanlaista työpäivää ei tule näin kirjavan porukan kanssa.     

Toisenlainen näköalapaikka muodostui Turun yliopistollisesta keskussairaalasta keväällä 2012. Hiltusten murrosikäinen tytär sairastui tuolloin äkillisesti vakavaan aivosairauteen. Poskiontelon tulehduksen jälkitautina tuli aivotulehdus, joka myrkytti myös veren hengenvaarallisesti. Tytär oli Turussa hoidettavana useamman viikon, pelkästään teho-osastolla kolme viikkoa.

- Katsun karmea sairastuminen on ollut elämäni kovin paikka. Rukoukset ja läheisten ja seurakuntalaisten tuki auttoivat sinä keväänä pahimpien vaiheiden ylitse. Tilanteet kääntyivät kuitenkin ihmeellisesti myönteiseen suuntaan, ja Katriina pääsi sairaalasta kotiin kuntoutumaan. Vaikka kuntoutus kesti kaiken kaikkiaan kaksi vuotta, hän kuntoutui täydellisesti ja käy nyt ammattikoulua, Anne iloitsee.

Miten ikänsä kerrostalossa asunut kaupunkilaistyttö johkaantui Ulvilaan omakotitaloon?

- Kärsin talokuumeesta vuosikausia. Pahin kuume iski joka kevät lumien sulettua. Kävelimme Jarin kanssa paljon Vanhallakoivistolla ja muilla omakotitaloalueilla, mikä ei tietenkään helpottanut kuumetta. Mutta mies pisti aina hanttiin.

- Mutta toissakeväänä Jari yhtäkkiä ehdotti, että voitaisiin lähteä katsomaan Tuulikylään yhden tutun perheen taloa, joka oli juuri tullut myyntiin. Ihmettelin, mikä häneen oli mennyt. Minua ei tarvinnut kahdesti kutsua talonäyttöön mukaan. Ei me sitä taloa kuitenkaan ostettu, mutta kuume jäi päälle, myös miehelle.

Puolen vuoden kuluttua Hiltusten kerrostaloasunto oli myyty ja perhe muuttanut Vanhaan-Ulvilaan omakotitaloon. Ikänsä kaupungissa asunut Anne on kotiutunut maalaistaajamaan hyvin. Krapiston rauhallisuus ja hiljaisuus tuntuivat aluksi oudoilta. Sampolassa ääniä kuului ulkoa jatkuvasti.

- Kun muutimme nykyiseen taloomme, tunsimme heti Jarin kanssa tulleemme kotiimme. Puolitoista vuotta omakotitalossa on mennyt heittämällä. Paljon olen joutunut opettelemaan takanlämmityksestä ja pihatöistä lähtien. Jarille omakotitaloasiat olivat onneksi tutumpia hänen asuttuaan lapsuutensa omakotitalossa.